Skip to content

Muistokirjoitus: Jutta Fagerström (1984-2024)

Arvostettu ja rakastettu senaattorimme #82853 Jutta Fagerström on nukkunut pois pitkän sairauden uuvuttamana tiistaina 22. lokakuuta läheistensä ympäröimänä.

Uutinen Jutan poismenosta otettiin seuraavana aamuna kamarissamme surullisin mielin vastaan. Useampi kamarimme jäsen on kertonut, kuinka Jutta oli kamarivuosinaan esikuvana heille. Lisäksi Jutta on ollut korvaamaton apu ja tuki usealle meistä, sillä Jutan tietotaito ja kannustava ote auttoivat monia meistä eteenpäin kamariurallaan.

Jutta on ollut yksi merkittävimmistä vaikuttajista Porin Nuorkauppakamarissa liittymisvuodestaan 2010.

Jutta toimi aktiivisena nuorkauppakamarilaisena. Hän teki viisi hallitusvirkaa kotikamarissaan vuosina 2012–2017, ja lisäksi hän toimi C-alueella aluesihteerinä 2018 sekä oli koulutuspäällikkönä Suomen Nuorkauppakamareiden keskusliitossa 2019.
Tämän lisäksi Jutta toimi kouluttajana useissa kamarikoulutuksissa. Hän osallistui myös 16:sta viralliseen JCI:n tai SNKK:n koulutukseen ja sen jälkeen koulutti eteenpäin meille muille nuorkauppakamarilaisille. Hän tarttui kunniahimoisesti uusiin JCI-koulutuksiin matkaten mm. Tallinnan maailmankokoukseen 2019 kouluttautumaan ensimmäisten joukossa JCI Facilitator -kouluttajaksi.
Reilun kymmenen vuoden aikana Jutta osallistui aktiivisesti yhteensä 43 eri kokoukseen ja akatemiaan. Hänet palkittiin Vuoden Akateemikkona 2017 C-alueella. Lisäksi hän oli mukana voittamassa SNKK:n debattikilpailun vuonna 2015, jossa hänet valittiin samalla maan parhaaksi debatoijaksi. Voiton johdosta hän pääsi edustamaan Suomen debatointijoukkuetta Eurooppa-kokoukseen Tampereelle 2016.
Debatointi, mentorointi ja uusien koulutuskonseptien luominen olivat asioita, joista Jutta syttyi ja hän myös jakoi osaamistaan mielellään eteenpäin muille. Tämän johdosta häntä myös alettiin kutsumaan lempinimellä “JCI Mama”.
Kotikamarissaan hänet on myös valittu useampana vuotena vuoden kummiksi ja palkittu viidellä muulla henkilökohtaisella palkinnolla.

Jutta oli ennakkoluuloton ja esimerkillinen nuorkauppakamarilainen. Hän eli ja hengitti nuorkauppakamaritoimintaa ja hänellä oli JCI-faktat taskussaan – vuonna 2018 silloinen aluejohtaja Markia Peltoniemi palkitsikin hänet keksimällään JCI Wikipedia -palkinnolla. Jos jotain tarvitsi tietää kamaritoiminnasta, niin kannatti aina ensimmäisenä kääntyä Jutan puoleen.

Jutta kerkesi myös edustamaan Porin Nuorkauppakamaria muissa luottamustehtävissä, kuten Junior Advisory Boardin valiokunnan jäsenenä (yhteistyömalli Satakunnan kaupppakamarin kanssa), sekä Member Election Commiteen puheenjohtajana 2015.

Hän edusti ja edustaa sitä voimaa ja luonnetta, jota maailmassa pitäisi olla enemmän! Hän otti jokaisen meistä huomioon, johti esimerkillään ja loi turvallisen ja lämpimän ilmapiirin. Jäämme muistelemaan Juttaa kaikella rakkaudella ja lämmöllä.

Porin Nuorkauppakamari ottaa osaa suureen suruun ja toivottaa jaksamisia Jutan läheisille.

Levossa olkoon, “Mama” Jutta.

*Porin Nuorkauppakamari*